ATAKHAMA: Existence Indifferent 7,5 / 10
Antti Klemi, Imperiumi 25.04.2005
Nyt pöytä lienee pyyhitty täydellisesti. Vaikka Funeris Nocturnum lipuikin joka albumillaan kauemmas alkuaikojensa nopeasta black metalista, viimeistään miehistönvaihdokset ja yhtyeen uudelleen kastaminen ovat polttaneet viimeisetkin sillat eiliseen. Syntikat on pyyhitty pois, sanoituksellista sanomaa on päivitetty ja yhtye on ottanut suuren harppauksen kohti death metalin territorioita. Tervetuloa, Atakhama.
Ensimmäinen sana, joka minulle tuli mieleen Existence Indifferentista oli ’kansainvälinen’. Atakhama on yhtä pätevä ja tehokas death metal -yhtye kuin mikä tahansa Yhdysvalloissa rehaava porukka. Huippuunsa viritetty musiikki ei jää tuleen makaamaan, vaan suunta on tiukasti ja vauhdikkaasti eteenpäin. Jenkkimakua tuovat mukaan Morbid Angeliin kallellaan olevat, kiemurtelevat riffihirviöt, ja myös kitarasoolot puolustavat tällä levyllä paikkaansa mielipuolisuuden tukijoina.
Suoraviivaisuudesta ja blastbeat-hurjastelusta huolimatta Existence Indifferent vaatii kuitenkin paneutumista ja kuuntelua. Levyn kilpeä tahraa ensi kuulemalta tasapaksuus, mutta mitä syvemmälle Atakhaman maailmaan uppoutuu, sitä mielenkiintoisemmalta jokainen kuuntelukerta tuntuu. Mp3-jakelussakin olleet Lifeless and Blistering ja Predatory Acts iskevät ehkä selvimmin, mutta myös kuusiminuuttinen monumentti Refuelling the Black Blood löytää lopulta paikkansa levyn struktuurissa. Päätösinstrumentaali Existence Indifferent on sekin biisi paikallaan: harvoin death metal -levy loppuu näin mahtavaan kuritukseen.
Kiitoksen sanoja voi suunnata myös itse muusikoille. Rumpali Timo Häkkisen Hahto-obsessio on tuottanut tulosta, ja mies osoittaa olevansa yksi Suomen ykkösrumpaleista death metalin saralla. Myös kitaraosastolla eivät sormet mene solmuun kimuranteissa juoksutuksissa. Soulfallenin rumpupallilta Atakhamaan rekrytoitu Jimmy Salmikin örisee ja ärisee moni-ilmeisesti, mutta hieman jää miehen äänestä voimaa puuttumaan. Soundipuoli on pidetty Existence Indifferentilla selkeänä ja jäsenneltynä, mikä ehkä vie rouheimmista biiseistä terää - tai sitten kaltaiseni vaikkukorva ei vain ikinä totu hyvin tuotettuihin death metal -levyihin.
Atakhaman ei siis tarvitse hävetä suunnanvaihdostaan ja uutta alkua. Suomen kaltaisessa death metalin kehitysmaassa bändi nousee helposti maamme kärkikastiin, mutta laajemmasta vinkkelistä katsottuna bändin pitäisi vielä löytää sitä omaa ilmettä perustamppauksen väritykseksi. Tätä odotellessamme Existence Indifferent tyydyttää kuitenkin nälkäisimmänkin DM-ahmatin.